torstai 25. kesäkuuta 2009

Lastenhuone

Meillä lastenhuone sijaitsee yläkerrassa ja tosiaan kaikki 3 tenavaa ainakin näin ensalkuun saavat jakaa yhden, ison huoneen. Kuvat nyt ei ole mitään kovin sisutuksellisia, mutta nämä onkin otettu lattian takia! Haaveilinhan alunperin valkoisesta lattiasta, ja täällä näkyykin jo sellaista. Meillä kävi huono( tai miten sen ottaa...)tuuri, ja yläkerran rempannut rakennusfirma teki sitten rakennusvirheen. Eristyksiä ei juuri ollut ja tästä syystä ylhäällä oli aivan jääkylmät lattiat.
Eräänä talvisena päivänä löytyi sitten kondensaatiovettä lasten sänkyjen alta ja se käynnisti lattioiden auki repimisen. Tämä tietenkinn tarkotti sitä, että myös laminaatti piti uusia. Valkoinen puulattia oli tietenkin listalla ykkösenä, mutta lasten takia sitä ei meille suositeltu, meilläkun nuo tenavat ovat sen verran riehakasta sorttia. Mene ja tiedä, mutta tämä laminnaatti ( Quickstepin Mäntylankku, vaalea) on kyllä todellakin maailman kaunein!Projekti on yllättäen hieman venynyt, ja uutta lattiaa on vasta lastenhuoneessa sekä yläaulassa. Koko huushollin lattiat tullaan uusimaan samanlaisiksi.

Todella paljon tunnelma muuttui. Vaahteralaminaatti näyttää nyt niiiiin keltaiselta ja jotenkin ahdistavalta, enkä malta odotella uutta lattiaa. Lastenhuoneista sen verran, että siellä on noiden laskevien kattojen ja seinien panelointi kesken. Sen pitäis ulottua alemmas, jollei ihan alas asti. Tapetit löysin K- Raudan alekorista; mulla on joku ihme kyky osua paikalle aina sillon ja tehdä tapettilöytöjä. Myös alakerrassa on tälläistä poistotapettai ja jälleen tein Kodin Terrassa löydön. Köökiin uudet tapetit, à 3,50e rullalta. Ihanaa pilkkutapettia.
Vaikka pidänkin vanhoista, tarinoita huokuvista huonekaluista, ei niitä meillä juurikaan ole. Lähinnä ollaan tehty muutama hyökkäys Ikeaan sekä Iskuun. Näistä paikoista ollaan saatu hieman suoralinjaisempia huonekaluja, jotka miellyttävät silmää. Ehkäpä pikkuhiljaa meillekin alkaa ilmestyä vanhaakin tavaraa, mene ja tiedä. Tunnelma on minulle se tärkein, ja sen saa aikaan monilla keinoin.

2 kommenttia:

Elvina kirjoitti...

Hyppäsin ysvin kautta tänne ja kyllä kannatti! Meillä on juuri uuden talon rakentaminen kesken, toivottavasti pääsemme jouluksi kotiin. Itse osallistun rakennusprojektiin lähinnä sisustussuunnitelmia tekemällä. On ihana katsella kuvia OIKEISTA kodeista.

Unknown kirjoitti...

Heippa!

Kiva kun poikkesit, Elvina! Juu sisustuslehdet yms ei välttämättä anna ihan oikeeta kuvaa, miten ihmiset oikeesti asuu. Varsinkaan lapsperheet;). Tääkin meidän blogi on kyllä toisaalta ihan hirvee, kun kyse on tosiaan projektista, mikä ei taida koskaan valmistua. Mutta kuvat on tosi kamalia suurimmaks osaks;D

Elisa