keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulujuttuja

 Meillä joulu vietettiin sängynpohjalla. Ihan kuin koko juhlaa ei ois vielä ees ollutkaan! En ehtinyt lainkaan fiilikseen mukaan. Toivottavasti ens vuonna saadaan ottaa vahinko takasin!
 Joulun alla kerkesin muutaman himmelin väsäämään vielä, seuraava kässäprojekti on Mekkotehdas aikuisille-kirjan kaavojen testaus( tunnetusti oon huono kaavojen käyttäjä, pieniä paineita on :D) ja pikkusten leikkiteltta kaipaa tyynyjä. 

 Nyt vielä kuitenkin parannellaan kaikessa rauhassa ja valmistaudutaan Uuden Vuoden viettoon perheen kesken. Harvinainen vuoden vaihde, kun koululaiset ovat kotona, pitänee siis valvoa ja ihailla rakettiloistoa!

torstai 10. marraskuuta 2016

Joulun valmistelua...

Heippa!
 Eilen oli töissä keskustelua itse kunkin käsityöinnostuksesta. Joku tekee liukuhihnalta villasukkia, toinen virkkaa mattoja, kolmas tekee jotain muuta. Itse kuulun niihin, jotka tykkäävät tehdä käsillään jotain, mutta tuppaa jäädä aina suunnitteluasteelle:). Inspiroiduin kuitenkin sen verran, että kaivoin ehtoolla himmeli-ohjekirjan naftaliinista ( Pirkko Kuusela: Himmeli-kirja) ja tein elämäni ensimmäisen himmelin! Helpoin ohje, mutta kyllä siitä tuli silti tosi kaunis. Innostuin ihan hirveesti ja alkoi kaikenlaista ideaa pukkaamaan niin, ettei meinannut uni tulla. Suosittelen kokeilemaan. 

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

En voinu vastustaa kiusausta, vaan ostin perjantaina meille niin kauniin lyhdyn Sokokselta. Heti pääsi tositoimiin, kun täällä ollaan jo tovi oltu ilman sähköjä.
Ihana hiljaisuus, kun ei mikään hurise ja kynttilänvalossa on niin tunnelmallista. 

 Mukavaa sunnuntaiehtoota!

maanantai 31. lokakuuta 2016

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Happy Halloween :)

Heippa taas! Meillä koitetaan joka vuosi juhlia Halloweenia ja tänävuonna esikoisen 12- vuotissynttärit mentiin sillä teemalla. Kakku herätti jälleen kerran ihastusta, ei nyt ulkonäkönsä mutta makunsa puolesta kyllä! Täytyy itsekin kehua, että on superhelppo ja maistuu taatusti, itse olen vielä niin laiska ollut viimeaikoina koristelemaan,että suosiolla oon tehny tästä naked caken:)
 Tässä ohjetta gluteenittomaan kakkupohjaan, mikä on aina ihan paras! En juuri muulla ohjeella tee kakkupohjaa enää, koska tämä on osoittautunut parhaaksi. Ohje on Arlan nettisivuilta, mutta alkuperäinen resepti löytyy kuulemma Henskiksen hekumalliset herkut- blogista.
 Gluteeniton kakkupohja

 4 munaa
 2 dl sokeria
 1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta ( Semper fin mix)
 0,5 dl perunajauhoja 
 1,5 tl leivinjauhetta

 Voitele ja jauhota pyöreä kakkuvuoka gluteenittomilla jauhoilla tai kookoshiutaleilla. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää seos siivilän läpi vaahtoon, sekoita varovasti. Sitten vaan taikina vuokaan ja paistele uunin alatasolla ( itse olen kyllä laittanut keskitasolle ja lopussa laittanut folion vielä päälle, jos alkanut tummumaan) puoli tuntia tai kunnes kakkupohja on kypsä. Kumoa, jäähdytä ja täytä.
 Halloween- kakun täytteen idean sain Pirkka- synttärikakusta, mitä syksymmällä kokeilin ja hyväksi havaitsin täytteen helppouden, edullisuuden sekä oikein hyvän maun vuoksi. Vatkasin pari purkkia vispautuvaa soijakermaa, sekaan pari rasiaa vaniljatuorejuustoa ja sokeria maun mukaan( soijakerma on itsessään jo makeampaa kuin tavallinen kerma...). Tästä määrästä riittää kahteen väliin sekä reilusti kakun päälle. Väleihin vielä Pirkka- omenasosetta ja kostutin kakkupohjan vaniljasoijamaidolla( tämä tietty tulee ensin;)). Helppoo ja hyvää ja nopeeta!
 Vähän meinas mennä hermo halloween- koristeiden kanssa. Jotain meillä on ollut jo pitkään joka vuosi, kuten kuvan kurpitslyhdyt, kummitustalo yms mutta jotenkin sitä aina kaipaa pientä vaihtelua. Tigerista löytyi jotain pientä lyhtyä ja viirejä, netistä onneksi löytyi vielä ihania kylttejä ja etikettejä, joita sai ilmaiseksi printtailla. Lapsilla oli hauskaa, kun joivat mm. Zombie virusta, vampires bloodia... 
 Hauskaa halloweenin aikaa kaikille! 

tiistai 9. elokuuta 2016

 Löysin jo vuosi sitten Torin kautta kivan tason, josta piti tulla erinäisten pintakäsittelyjen jälkeen meille uusi tv- taso. Vihdoinkin saatiin se kämppään sisälle säilöstä ja se näyttikin väliaikaisessa paikassa lasten leikkihuoneessa ja alkuperäisessä kuosissaan niin kivalta, että sai jäädä niille sijoilleen. Ei sovi oikeen minkään kanssa yhteen, mutta nyt silmä on jo tottunut, eikä kaiken eriparisuus haittaa ollenkaan. Mitä sitä turhia hienostelemaan ;D

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesä ja kärpäset...

...ja AMPPARIT! Oli meinaan viime viikonloppuna sellanen yö, ettei tarvis enää ikinä tulla samanlaista! Meillä yöt on muutenkin edelleen aika hankalia tuon kohta kaksivuotiaan kanssa, nukkuu tosi huonosti. Oltiin siinä yhdentoista maissa saatu juuri kaikki unenpäästä kiinni, kun isoin tenava kävi ilmottamassa, että heidän huoneessaan on amppari. Oli ihan pökkyrässä ja mies saikin sen helposti pois päiviltä. Takas petille vaan. Aamuyöllä sama herätys ja lopulta yön saldo oli yhteensä NELJÄ ampparia!! Jaiks! Erikoista kyllä...olivat ilmeisesti mönkineet keskuspölynimuriputkesta. Se ei siis ole käytössä, vaan putken pää on auki tuolla kellarissa ja toinen pää isojen huoneessa, ja varmaan kylmän ja sateisen yön vuoksi sieltä tullut ihana lämmin ilma on saanut ampparit sisälle sitä kautta. Nyt on luukut tilkitty ja toivotaan,ettei niitä enempää tule.
 
 Pihalla upea kukkaloisto on jo hiipumaan päin, juhannusruusu alkoi kukkimaan ja parisen viikkoa sitten, samoin syreenit. Oikeastaan muuta meillä ei sitten olekaan, puutarhanhoitoa opetellaan sitten paremmin, kun lapset kasvaa ja jää "luppoaikaa".
Räpsäisin itselle muistoksi kuvat myös meidän wannabe- pensasaidastakin. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on kaikki norjanangervotaimet istutettu muutama viikko sitten, oikeanpuoleiseesa on muutama vanhempi ja uusia sitten välissä. Aroniaa en lähtenyt ees kuvaamaan, niin pikkusia vielä ja tottakai pari pupua niitä on vielä käynyt järsimässäkin. Ens kesänä sitten otetaan vertailukuvia ;). Nurmikko kaipaa pientä paikkausta, mutta ehkä sitten ens vuonna :D

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kummallista sairastamista...

Meillä on taas vaihteeks mahatauti koko perheellä! Jännitetään, saako esikoinenkin sen luokkaretkellään... Toivottavasti sairastuu vasta kotiinpäästyään, jos ollenkaan.
 Itse nukuin parisen tuntia nojatuolissa, pikkutirppa oli yrjönnyt jo sohvat sun muut... Erikoisen tästä taudista tekee se, että meikäläinen on aivan täynnä virtaa! Pyykkikone luonnollisestikin laulaa, mutta nyt on keittiönkin akkunat pesty ja kohta alottelen seuraavasta huoneesta. Outoa tosiaan :D Nyt jatkuu hääräilyt, ettei väsähdä kun hyvä vauhti päällä! ¡Hasta pronto!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Vappu siis meni jo...

mutta ihan vaan vinkiksi itselle talletan tänne superhelpon  Sikke Sumarin vappumunkkiohjeen ilta- Sanomista. En oo ikinä tehnyt itse munkkeja, koska se kaikki paistaminen tökkii jo ajatuksenakin. Näitä ei siis rasvassa paisteta, vaan tulevat helposti valmiiksi muffinssien tapaan! tässä ohje vielä kopsattuna, jos tuo linkki ei pelitä. Kannattaa kokeilla!!



Munkkimuffinssit

200 g vehnäjauhoja

11/2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

1 tl kardemummaa – tai enemmän jos pidät siitä

1 tl vaniljaa

150 g voita sulatettuna

150 g sokeria

1 muna

2 dl maitoa

Pinnalle:

50 g ruskistettua (tai vain sulatettua) voita

½ dl sokeria

1 tl kanelia

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, suola ja mausteet.

Sulata voi kattilassa ja lisää siihen maito ja kananmuna.

Lisää nesteseos nopeasti isolla lusikalla tai lastalla sekoittaen kuiviin aineisiin. Älä vatkaa äläkä vaivaa.

Kaada taikina muffinivuokiin ja kypsennä uunissa noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla ja kun se tulee kuivana ulos leivonnaiset ovat kypsiä.

Anna jäähtyä vähän.



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Olohuoneen kevätpäivitys

 Heippa taas! 
 Tänään sain uuden maton olkkariin, vihdoinkin! Meillä on jo vuosia ollut olohuoneessa valkoinen ryijymatto, mitta tuli täyteen ja kun Ellokselta sai hyvän alennuksen, tilasin Tanger-maton sitten meillekin. Aivan ihana, vaihteeksi kuviointi matossa näyttää kivalta ja luonnonvalkoinen väri on onneksi lapsi-/eläinperheessä vähän armollisempi kuin puhdas valkoinen. Saa nähdä, miten käytössä sitten kulahtaa, en ole Ellokselta aiemmin tilannut mattoja, paitsi keittiöön jokusen muovimaton. 
 Pöytänä toimiva säilytysarkkukin näyttää mustana ihan sopivalta, meinasin sen jo sutia valkoiseksi kun jotenkin pisti silmään aiemmin. Taidan kuitenkin antaa olla:). Välillä sitä toivoo, että pikkusimmat kasvaisivat sen verran, että sais pöydällekin vaikka jonkun kynttilän... Nyt siitä vaan unelmoidaan, sillä kaksi pienintä repivät kaiken alas nanosekunnissa. Niin ne lapset vaan ovat erilaisia, kolmen vanhimman kanssa oikeestaan kaikki sai olla rauhassa paikoillaan niin kotona kuin kyläpaikoissa. 
 Niin, sohvakin on meillä vaihtunut jo parisen kesää sitten. Valkoinen Ektorp pääsi serkun hellään huomaan ja tämä Iskun punainen divaanisohva tuli ystävältä tilalle. Muuten ihan huippuhyvä sohva, mutta en ikinä koskaan halua missään olosuhteissa tollasta alcantaramaista verhoilua sohvaan tai yhtään mihinkään!! Pinnan " nukka" kun kuluu käytössä, siitä on todella hankala saada tahroja pois ja näyttää puhtaanakin tosi nuhjuselta. Välillä on tullut sitä Ektorpia ikävä, sai huoletta heittää päälliset koneeseen tarpeen vaatiessa. 
 Ihana kevät kutsuu jo pihahommiin; pensasaitataimia on tilattu metri jos toinenkin ja nurmikko odottaa istuttamistaan. Päädyin sitten norjanangervoon etupihalle ja marja- aroniaan muualle. Siinä on isännällä kaivamista, kun aletaan niitä istuttelemaan;). Nauttikaahan upeista keväisistä ilmoista, soon moro!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lumisateesta huolimatta meillä odotellaan kevättä. Vaikka en todellakaan ole mikään viherpeukalo, nyt päässä pyörii jos jonkinlaista suunnitelmaa pihanlaittoon. Sitä toteuttamista vartoillessa joutuu tyytymään näihin pääsiäishömpötyksiin:).

tiistai 16. helmikuuta 2016

Kääk!

Pienenä piristyksenä; näin meillä kahden täystuhon jäljiltä ;D. Joka päivä pikkuipanat räjäyttävät koko kämpän tähän kuntoon, joten mamman suunnitellut projektit siirtyvät aina vaan... Aika menee tavaroiden paikalleen laittamiseen, varmaan aika tuttua monille pikkulasten vanhemmille. 

perjantai 5. helmikuuta 2016

Taas äitiä lahjottiin:)

Esikoinen toi taas ihanan yllärin äidille koulusta. Tällä kertaa olivat ahkeroineet veistontunnilla hienon kehyksen. Työnjälki on kyllä todella siistiä ja hyvää, niin ylpeä taas:). Sain luvan tuunata kehyksen, sillä ihan pelkiltään sille ei ihan hirveästi ole. Tosin kaikenlaista tuunausta odottavaa on jo jonoksi asti, koskahan sitä ehtis ees alottaa? 
Tulipa sitä ostettua vuoden ekat tulppaanitkin, kyllä ne vaan on kauniita!
 Aurinkoista viikonloppua!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Söpöliinejä <3

 Heippa taas! Meillä toivutaan kamalasta kahden viikon sairastelusta; räkää, korvatulehduksia, silmätulehdus, kuumetta... Äidille se tietää valvottuja öitä, lisää harmaita hiuksia ja zombi- koomailua muutaman tunnin huonoilla yöunilla. Onneksi jo ollaan parempaan päin. 
 Vähemmän olen meidän lapsista täällä kertoillut vaikka ovatkin sen verran vilkkaita, että kaikenlaista sattuu ja tapahtuu päivittäin:). Viime aikoina oon ihastellut pikku- prinsessan hellyyttäviä touhuja, on niin eläinrakas että ihan pelottaa( kohta varmaan alkaa se äiti mää haluun hamsterin- vinkuminen, jaiks). Paijaa meidän koiria jatkuvasti ja ihmeteltiinkin, miks koirat on alkaneet kerjäämään ruoka- aikoina. Nooh, neitihän niille sen on opettanut:)
Jaimea saa nauraa kyllä joka päivä, pojalla on valtavan kova meno päällä ja tekee kaikenlaista hupsua, nuolee naamat ja sitä rataa. Naureskelin just jokupäivä, että Jaime on niin nätti, mutta ihan blondi:). Meillä on selkee kielimuuri, koirahan on tšekkiläinen eikä osaa luonnollisestikaan kovin hyvin vielä poria. Ollaan treenailtu ihan peruskäskyjä, huonolla menestyksellä tosin. Ihan kuin Jaime aattelisi, että hän on nätti, se riittää ja miksei sitä namia voi vaan antaa ilman hölmöjä käskyjä. 
 Pikkulikka oppi muuten kävelemään jo 10 kuukauden ikäsenä ja heti oli lempparipuuha selvillä, koiraahan piti päästä ulkoiluttamaan. Ihana <3
  

maanantai 25. tammikuuta 2016

Ai niin...

Wiikilän Tila löytyy nykyään myös Blogipolun kautta! Saa oikeen arvostellakin, jos uskaltaa :D. Ei mulla muuta ;D

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Unelmakeittiöitä ja keittiöunelmia:)

 Sain tossa joulun alla Murulta uuden puhelimen. Ongelmana vaan on, etten onnistu millään siirtämään kuvia luurista koneelle. Hommaa yritin ja yritin ( joo ei onnistunut, vielä)ja kun koitin löytää muka tallentamani kuvat koneen sisuksista, löysinkin kansiollisen "hukassa" olleita kuvia. Joku tarkoitus siis silläkin, etten ole kovin nokkela näiden tekniikan vempeleiden kanssa. Häviksissä oli muutamat keittiökuvat, joita olin kaivannut jo pidempään...
 Mehän kokeiltiin jokunen vuosi sitten kerrostaloasumista. Keskustasta löytyi mukava kämppä hyvältä paikalta, vaikkakin pinnat sai sitten räjäyttää ihan kokonaan ja jokapuolelta. Etenkin keittiö oli niin kammottava, että siitä otetut ennen- kuvat päättivät ihan itsekseen olla sen verran outoja, ettei niitä ikinä sitten koneella saanut auki :). Säästytte siis niiltä. 

 
  Oli kyllä ihana tunne, kun sai suunnitella keittiöstä just sellasen, kun itse halusi. Päädyttiin Ikeaan ja upea musta korkeakiiltoinen keittiö valkoisilla, kiiltävillä tasoilla siitä sitten tuli. Tänne rintamamiestaloon en samanlaista olisi lähtenyt tekemään, mutta tonne kerrostaloon se sopi tosi hienosti. Välitilaan hankittiin valkoiset, fasettihiotut laatat tiililadonnalla.
  Liesituuletin valittiin muistaakseni Savon mallistosta. Herätti kyllä keskustelua, kun vieraat hoksasivat sen toimivan kaukosäätimellä!
Keittiö oli kyllä tosi iso ja pitää myöntää, että vaikka kerrostaloasuminen ei meille sitten ollutkaan se omin juttu, on kyseistä keittiötä ollut tosi kova ikävä! Kaikki toimi hienosti, oli nättiä ja riittävästi tilaa isommallekin porukalle. Etenkin kun nykyinen kööki alkaa todellakin vetelemään viimisiään, harmittaa...tosin täällä se keittiöremppa on sitten vielä edessäpäin, miten kutkuttava ajatus sekin. Paras siis vielä tulossa, joskin ajankohta on jossakin pitkällä:)
 Haaveillahan aina voi, se ei maksa mitään:). Millainen olisi sitten se unelma tänne taloon? 50- luvun kaapit ilman muuta, tämä Kvänumin mallistosta löytyvä on ihan täydellinen ( kuva Creannon nettisivuilta), jos ei oikeesti vanhoja kaappeja löydy. Ihana!
 Täällä aletaan valmistautumaan pikkuhiljaa Nuutipukinpäivän viettoon, kunhan koululaiset kavereineen tulevat kotiin. Leivotaan pakkasesta joululta jäänyt piparitaikina pois, suditaan nassuun jotakin hauskaa ja sitten naapureille laulelemaan:). Mukavaa Nuutinpäivää kaikille!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Rintamamiestalossa varmaan yleisin ongelma on säilytystilan puute, niin myös meilläkin.  Etenkin nyt, kun kelit on mitä on, välillä reippaasti plussan puolella ja kohta taas komeet pakkaset, meidän eteinen on ihan kaaoksessa!! Ulko- oven kun avaa, joutuu raivaamaan tiensä toppahousujen, kenkien, hanskojen, ulkkareiden, laukkujen jne läpi jos mielii peremmälle. 
 Kaiken ton suhteen oon vähän jo luovuttanut; viisilapsisen perheen eteisen ehkä kuuluukin näyttää tältä:). Tarvittava kuitenkin löytyy kun tarve vaatii, vaikkakin vähän joutuu välillä etsimään myös sitä pitkää pinnaa! Naulakoita on ja pieni kaappikin parilla laatikolla, ei vaan riitä. Haaveena olisi sulkea eteisen ja olkkarin välinen seinä kokonaan ja siten saatais esim liukuovikaappi kaaosta helpottamaan... Kuistin remppaaminen toki poistaisi ongelman myös, kun siitä saatais lämmintä tilaa.
 Jaimen muutettua meille, mukana seuras myös yksi säilytysongelma lisää... Minne ihmeeseen säilön Jaimen vaatteet??!!?? Nyt tuntuu, että niitä pursuu joka paikasta! 
 No, kyllä nekin paikkansa jossakin kohtaa löytää, siihen asti on vaan jaksettava isompaa kaaosta:).