perjantai 7. marraskuuta 2008

Yläkerran makkari

ensalkuun koko eläminen oli keskittynyt alakertaan. Yläkertaa rempattiin ku Iisakin kirkkoa,mutta päästiin vihdoin sinne nukkumaan keväällä 2007. Siellä on siis 2 huonetta, pikkuruinen "aula" sekä vessa. Alussa meillä oli iso ongelma säilytyksaen kanssa, katot kun oli vinot, ei oikein keksitty mitään järkevää systeemiä ja teetetyt kaapit ois tullu liian kalliiksi. Niimpä vaatteet yms roinat olivat korihyllyissä tai vähän vähemmän organisoiduissa kasoissa sermien takana. Äärimmäisen hankala systeemi muuten. Pyykkihuolto kuitenkin tapahtui alakerrassa ja puhtaat piti aina raahata yläkertaan ja taas alas, kun halus joatin pukea päälle. Ilmankos meillä oli alakerran ruokahuoneen pöydällä aina kaikki puhtaat vaatteet,mitkä sitten vieraiden paikalle pöllähtäessä raahattiin kiiruusti yläkertaan- sängyille! Ehtoolla sitten ne siirrettiin milloin minnekin- lattialle, korihyllyjen päälle kasaan....Toisin sanoen, tämä systeemi ei oo enää käytössä;).
Hyvä esimerkki väärässä kohtaa säätämisestä koettiin yläkerran lattioiden kanssa. Olisin halunnut sinne valkosta laminaattia, mutta iski saituus eikä mieleistä kuosia löytynyt niin pikaisesti. Päädyttiin vaahteralaminaattiin, alakerrassakin oli sellainen, mutta me tyhmät otettiin halvinta mitä Porin kaupungista löytyi...Se kostautui; Osa oli jo paketista otettaessa rikki ja lattiaan päätyneet yksilöt ovatkin paikotellen reunoista jo murtuneet. Saumakohdat ei kestä yhtään myöskään kosteutta; pieni pissanliru potan ohi sai ne pullistelemaan. Eli lattia menee jossakin kohtaa kyllä uusiksi.






Ei kommentteja: